Pörriäisten kaupunki

Pakko se on sanoa heti alkuun: se Mari + Elina tiimi on erittäin tehokas. Käytettiin aikaa Berliinissä kiertämiseen noin kahdeksan tuntia, mutta näkemättä paljoa sen enempää kuin mihin nuo neidot pystyvät kolmessa tunnissa.
Päivän huvit aloitettiin pysäköimällä paikkaan, josta oltiin lähes varmoja että niin saa tehdä. Pitäähän sitä välillä vähän hakea jännitystä elämään. Valitettavasti emme kuitenkaan päässeet osallistumaan "Etsitään pois hinattu auto Berliinissä"-leikkiin. Itse asiassa mitenkään ei autoamme noteerattu, joten ehkä siihen saikin pysäköidä.
Matkaa autolta jatkoimme paikallisjunalla keskusasemalle, joka on lievästi sanoen iso. Kerroksia ja pinta-alaa riittää kohtuuttomat määrät. Vessat ovat tuttuun rautatieasemien tapaan maksulliset, mutta sentään halvemmat kuin kotopuolessa. Viereen on ystävällisesti laitettu automaatti, josta voi vaihtaa kolikoita. Jopa vaihtorahaa saa, jos summa ei mene tasan.
Keskustaan päästyämme kävimme syömässä "Tiinalaisessa", josta on kovaa vauhtia tulossa Kuokkalan kantapaikka Berliinissä. Paikassa ei ole mitään vikaa, paitsi että pasta-annokset olivat melko pieniä, juomat 2e-3e ja paikalliset ampiaset herättivät aidon murhanhimon seurueessa. Yhtään ötökkää ei valitettavasti saatu listittyä ja eräskin oluessa kylpenyt löysi kotiin selviämään.
Ruokaa sulateltiin kiertämällä keskustan nähtävyyksiä. Holokaustin muistomerkki jäi erityisesti mieleen. Itse itseäni lainatakseni: "Hyvä, taiteeksi.". Muurin vieressä olevan montun tilalla on ilmeisesti vielä joku päivä Gestapo&SS museo. Nyt siinä on vain monttu ja sen vieressä infoplakaatteja aiheesta.
Emme palanneet suoraan autolle, vaan haimme ensin vauhtia Olympiastadionin pihalta. Matkalla pääsimme kokeilemaan myös Berliinin metroa paikallisjunien lisäksi. Pikkuisen se aiheutti lisää kävelyä, mutta onpahan nyt silläkin kuljettu. Stadionilla otettiin profiilikuvia facebookiin sekä tietenkin ihan vain turistikuvia. Alkunsa sai myös jo nyt legendaarinen kysymys: "Haluatko kuvasi Elinalla?".
Olympiastadionin jälkeen lähdimme ajelemaan kohti leirintäaluetta sen kummemmitta kommelluksitta. Huomenna on tarkoitus vetää hampurilaista turpaan ja kokea monta pitkää kylmää Lyypekissä.
Matkalta blogasi Pietu (13.8, ilta).

Luterilaisuuden syntysijoilla

Tämä blogimerkintä syntyy wittenbergiläisessä ravitsemusliikkeessä. Olemme siis päässeet tähän kebabin luvattuun maahan, joten tilasimme jo toista kertaa tänään tuota lihatuotteista jalointa. Kävi juuri ilmi, että rullakebab tunnetaan täällä "turkkilaisena pizzana", mikä pääsi yllättämään osan seurueesta. No, eipä tässä. Ainakin allekirjoittanut tykästyi suuresti paikalliseen, kotimaista versiota tulisempaan rullaan.

Edellisen merkinnän jälkeen lähdimme siis katsomaan suorastaan Vltavaa jokea, joka kulkee läpi Prahan. Kaunishan se oli. Lähtiessämme takaisin autolle sade yllätti, joten maksoimme ei-juuri-mitään ja käytimme metroa. Parkkimaksun (ei-juuri-mitään) maksettuamme siirryimme paikalliselle leirintäalueelle mökkimajoitukseen ja keskustelimme hetken siitä, millainen vaikutus kotimaassa olisi oluen hinnan laskulla tsekkiläiselle tasolle, ennen kuin huomasimme kyltin, jonka mukaan kyseisessä ravitsemuspaikassa ei suosita politiikan puhumista. No, mies tiskin takana ei ymmärtänyt suomea.

Iltauinnin (ulkouima-altaassa) ja kohtuullisesti nukutun yön jälkeen lähdimme ajamaan läpi sanoinkuvaamattoman upeiden vuoristomaisemien, ja viimeistään siinä vaiheessa osa seurueesta päätti palata maahan tulevaisuudessa oikein ajan kanssa. Saksan moottoriteille päästyämme kuskina toimineen Pertun tunnelma nousi samaa tahtia kaasupolkimen laskeutumisen kanssa, ja Leipzigin jälkeen päädyimmekin suhteellisen nopeasti tänne Lutherstadtiin. Kaupunginkirkkoon - ja samalla siis mm. 95 teesiin sekä Lutherin hautaan - tutustumisen jälkeen huomasimme sateen alkavan uudelleen, ja lyhyen neuvottelun jälkeen majoituimme paikalliseen nuorisohostelliin. Ehkä aavistuksen enemmän hintaa, mutta vähemmän stressiä, vähemmän kosteutta ja sängyt. Lievää turhautumista tosin aiheutti se, että täällä tuntuu olevan euromaaksi suhteettoman vaikeaa saada nostettua käteistä rahaa, eikä kortilla maksaminenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Nämäkin esteet silti voitettiin, ja huomenna suuntaamme Berliiniin.

Joukkueen historioitsijana toimi Timo.

Kahvilla Prahassa

Saavuimme Prahaan puolen päivän aikoihin ja veimme auton pelottavan isoon parkkihalliin. Päivä alkoi sateisena Brnossa, mutta tällä hetkellä Praha on aurinkoinen. Olemme vieläkin kaikki hyvin mielissämme viime yön yöpaikasta, joka oli suunnattoman mahtava! Sen voimin olemme jaksaneet nyt palloilla Prahassa, jossa ehdimme jo käydä syömässä. Ruoka oli todella hyvää, ja erityisesti Timo prassaili annoksellaan ihan Suomeen asti. Nyt istumme kahvilassa ja pojat totesivat, että large coffee on todellakin LARGE. Tässä kahvilassa ainoa ongelma on, että kaikki kakut ovat loppu. Tilaaminen oli siksi hieman haasteellista, mutta nyt kaikilla on herkkuja edessään ja mieli on hyvä. Praha vaikuttaa hienolta, mutta isolta kaupungilta. On mahtavaa olla täällä! Tsekki on osoittautunut muutenkin hyväksi maaksi. Muun muassa maisemat ovat vaihtuneet jylhemmiksi ja toinen pohjalaisemmekin jo myönsi maisemien miellyttävän. Nyt voisin iskeä kiinni kakkupalaani (vanilla cheesecake), sanoi Elina.

Tshekeissä

Hiljaiseksi vetäneen Auschwitzin kierroksen jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti Tshekin tasavaltaa. Ennen rajanylitystä jatkoimme iltapäivän perinnettä käymällä pikaruokalassa nälkää peittoamassa. Päätimme kokeilla jotain paikallista ja eksoottista joten valitsimme McDonaldsin. Tällä kertaa myös myyjien englanninkielen taito oli huomattavasti parempaa kuin mitä oli Varsovan lähellä olleessa McDonaldsissa, jossa söimme eilen. Ajomatkaa seuraavaan yöpymispaikkaa Brnon lähistölle keski-Tshekkeihin oli vielä yli 200km, joten lähdimme kohta puolin vaihtamaan valtiota.
Tshekkien puolella liikenne oli maanantai-illasta varsin hiljaista ja rauhallista muutamaa hurjapäätä lukuun ottamatta, joten kovin vahvaa kuvaa paikallisesta liikennekulttuurista ei vielä saatu maanantai-illan pimetessä. Ehkäpä aamulla Prahaan mentäessä. Tiet olivat pääosin hyviä lukuunottamatta Brnon lähistöllä alkanutta paikoittaista tärinää.
Myös Tshekkien puolella jouduimme puutteellisten opasteiden uhriksi. Tai joutumiselta se aluksi tuntui. Ajoimme moottoritiellä leirintäalueelle johtaneen rampin ohi kun kartassa näkyneelle tielle ei ollut motarilta ohjausta. Emme lähteneet enää arvailemaan mistäköhän sinne mahtaisi päästä vaan ajoimme suoraan n. 20km päähän Brnoon ja mietimme jospa löytäisimme jonkun halvan motellin tai hostellin. Taivaalta hieman tihutellut vesikin sai kallistumaan tämän aavistuksen ehkä kalliimman vaihtoehdon kannalle leirintäalueen etsimisen(n.23.30) ja teltassa yöpymisen sijaan.
Pysähdyimme huoltoasemalle ensin tuumailemaan ja kysymään neuvoa ja huomasimme viereisellä tiellä kyltin hotel Voronez. Lähdimme ajamaan sitä kohti tarkastamaan paikallista hintatasoa. Hulppean oloinen Voronez oli täynnä, mutta ystävällinen vastaanottovirkailija varasi meille kilpailijahotellista yhteisen huoneen ja lähti vielä autollaan näyttämään meille tien hotelliin. Saimme siis varsin korkeatasoisen majotuksen vain 26€/h aamupalan kera. Juuri parhaillaan olemme aamupalapöydässä ja lähdemme kohta puolin kohti parin tunnin päässä olevaa Prahaa.
Näistä tapahtumista kirjaili Perttu

Pahassa paikassa

Melko hiljaiseksi vetää Auschwitzin vierailu, ykkösleiristä ollaan juuri lähdössä kohti Brnoa.

Huomautetaan myös että blogimerkintöjä tulee tähän tapaan useampi putkeen, silloin kun löydämme tarkoitukseen sopivan verkkoyhteyden.

Lyhyesti piikkilanka-aidan viereltä kuittaa Markus.

Puolan yössä

Puolan yö oli varsin mielenkiintoinen ainakin leirintäalueella. Kävimme nukkumaan ajoissa (yhdentoista aikoihin), mutta muut eivät selkeästikään olleet samoin aatoksin liikkeellä. Koko paikka vaikutti muuttuvan yön pimetessä yhdeksi suureksi bilemestaksi. Sinne oli eksynyt useampi amisauto poppivehkeineen ja jumputus painui tajuntaan väkisinkin. Se ei tuntunut millään lailla mukavalta, kun päätä särki ja olisi vain tahtonut nukahtaa. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki. Puolalaisilla miehillä on ilmeisesti joko suuria ongelmia äänen käytön hallinnan kanssa, tai sitten heidän päässään ei vain yksinkertaisesti liiku mitään, kun huutavat ja nauravat niin, että kuului varmasti lahden toisellekin puolelle.
Yö oli kaikin puolin rauhaton. Kun yökukkujat vihdoin väsyivät meluamiseen, heräilivät jo aikaisimmat lähtijät. Itse en nukkunut suuremmin, mutta se tuskin yllättää ketään. Miellyttävimmästä päästä ei ollut myöskään koirien ulina. Yöllä taisin olla ainoa meistä, joka rekisteröi sen, mutta aamutuimaan naapurivaunun koirat toivottivat myös pojille hyvää huomenta. Puolalaiset koirat - niinpä niin. Aamutoimiemme aikana jostain ilmestyi suomalainen mies ihmettelemään meitä. Suomalaisista ei pääse eroon näemmä missään.
Pääsimme matkaan parissa tunnissa puuron ja suihkujen (jotka eivät mitenkään erityisen hehkeitä olleet, kun veden lämpötila ei pysynyt vakiona millään) jälkeen ja tällä hetkellä olemme noin 50 km:n päässä Tychystä, jossa olisi tarkoitus murkinoida ennen vierailua Auschwitzissa. Ilma on lämmin ja autossa kuuma, mutta taivaalla näkyy silti enemmän pilviä kuin edellisinä päivinä. Ja lisäyksenä aiempiin väitteisiin: Puolassa on muutakin kuin paaleja ja peltoja.
Romaanin tähän väliin kirjaili Elina, jota ei ole siis jätetty matkalle - ainakaan vielä ;)

Varsova kuskin penkiltä tarkasteltuna

Huh huh. Eilen ajoimme siis Liettuan Kaunasista Tomaszow Mazowieckiin josta löysimme Borkin leirintäalueen. Aamupuurojen jälkeen matkamme jatkuu kohti Auschwitzia.
Mutta mutta. Välissämmehän oli siis Varsovan lupsakka pitäjä... Kuskin penkiltä en voinut lakata hämmästelemästä puolalaisen liikennearkkitehtuurin saavutuksia. Ajatuskulku mahtoi mennä suunnilleen näin: "Moskovasta tuli junakuorma liikennevaloja, mitäs näille keksittäisiin... Laitetaan ne vaikka näihin liikenneympyröihin!" Liikenneympyrästä poistumiseen tarkoitetut liikennevalot eivät vaan oikein sovi käsityskykyni piiriin. Myös opaskylttien puuttuminen ja suojateiden maalailu nelikaistaisten 100km/h teiden yli aiheuttivat hämmennystä. Ei tietysti sillä, että nopeusrajoituksiakaan olisi kummemmin vaivauduttu merkitsemään. En taida edes mennä kanssa-autoilijoiden liikennetapoihin tai niiden puutteisiin. Noin 30km matka jostain Augustovin esikaupunkialueelta Varsovan toiselle puolelle kesti ainakin puolitoista tuntia. Mutta lommoitta selvittiin.
Vielä ennen leirin pystytystä pääsimme tutustumaan paikallisen Policijan toimintaan. Juuri kääntyessämme kohti Tomaszovia virkavalta laittoi pillit päälle ja vilautti valoja. Käänsin siis ratin tien sivuun ja avasin ikkunan. Miesparka tuli auton vierelle ja alkoi tarinoida vihaisesti Puolaksi. Vastasin englanniksi etten ymmärrä sanaakaan, mikä vain kiihdytti kaverin tahtia. Toistettuani asian häneltä loppui motivaatio ja pääsimme jatkamaan matkaa. Kerrankin kielitaidottomuudesta oli hyötyä! Mikä lie ollut asiana.
Kuskin penkillä hikoili Markus