Puolan yössä

Puolan yö oli varsin mielenkiintoinen ainakin leirintäalueella. Kävimme nukkumaan ajoissa (yhdentoista aikoihin), mutta muut eivät selkeästikään olleet samoin aatoksin liikkeellä. Koko paikka vaikutti muuttuvan yön pimetessä yhdeksi suureksi bilemestaksi. Sinne oli eksynyt useampi amisauto poppivehkeineen ja jumputus painui tajuntaan väkisinkin. Se ei tuntunut millään lailla mukavalta, kun päätä särki ja olisi vain tahtonut nukahtaa. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki. Puolalaisilla miehillä on ilmeisesti joko suuria ongelmia äänen käytön hallinnan kanssa, tai sitten heidän päässään ei vain yksinkertaisesti liiku mitään, kun huutavat ja nauravat niin, että kuului varmasti lahden toisellekin puolelle.
Yö oli kaikin puolin rauhaton. Kun yökukkujat vihdoin väsyivät meluamiseen, heräilivät jo aikaisimmat lähtijät. Itse en nukkunut suuremmin, mutta se tuskin yllättää ketään. Miellyttävimmästä päästä ei ollut myöskään koirien ulina. Yöllä taisin olla ainoa meistä, joka rekisteröi sen, mutta aamutuimaan naapurivaunun koirat toivottivat myös pojille hyvää huomenta. Puolalaiset koirat - niinpä niin. Aamutoimiemme aikana jostain ilmestyi suomalainen mies ihmettelemään meitä. Suomalaisista ei pääse eroon näemmä missään.
Pääsimme matkaan parissa tunnissa puuron ja suihkujen (jotka eivät mitenkään erityisen hehkeitä olleet, kun veden lämpötila ei pysynyt vakiona millään) jälkeen ja tällä hetkellä olemme noin 50 km:n päässä Tychystä, jossa olisi tarkoitus murkinoida ennen vierailua Auschwitzissa. Ilma on lämmin ja autossa kuuma, mutta taivaalla näkyy silti enemmän pilviä kuin edellisinä päivinä. Ja lisäyksenä aiempiin väitteisiin: Puolassa on muutakin kuin paaleja ja peltoja.
Romaanin tähän väliin kirjaili Elina, jota ei ole siis jätetty matkalle - ainakaan vielä ;)