lauantai 8. elokuuta 2009

Prologi Helsingistä

Hepskukkuu, lukijakunta. Avaanpa omaltakin osaltani sanaisen arkkuni, tiimimme kiireisenä edelläkävijänä vuoroni on tietenkin kolmantena? Olen siis täällä "albiinonuorten kesäleiriä", Assemblyä järjestelemässä Hartwall Areenalla. Viitisentuhatta tietokoneharrastajaa on siis sulkeutunut tänne jaffahalliin muutaman tuhannen koneen kanssa. Hullun hommaa, sanoo joku. Mutta nytkin yön sydämessä tunnelma on perin mielenkiintoinen, ja tapahtumaa on ollut mahtavaa olla järjestämässä - eiköhän tänne vain tule lähdettyä tulevinakin vuosina.

Reissun suhteen todettakoon, että auto (äiti-leasing) sekä pääosa seurueen tavaroista on tuolla Areenan parkkihallissa, josta hurautan aamulla viereiselle Pasilan asemalle seuruetta mukaan nappaamaan. Epäilisin, että tarkkailen Baltian maisemia huomenissa mahdollisesti seurueen vähiten virkein silmin, sillä nytkin osakseni on koitunut yövuoro. No, sen paremmin minua sitten illalla nukuttaa.

Ensimmäisiä matkapäiviä unisena mutta innostuneena odotellen,
Markus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti