Pimenevän Liettuan teiltä

Yhden päivän aikana neljä maata on lopulta suhteellisen hyvin kunnolle käyvä suoritus. Tämä teksti syntyy autossa, matkalla kohti ensimmäistä leirintäaluetta Kaunaksessa. Kello on 21.54 ja matkaa Kaunakseen vielä noin 120 km. Liettuan tiet olivatkin aiempia hidaskulkuisempia, ja Riikan kaupunkisuunnittelijoiden mielenkiintoinen oletus opastekylttien tarpeettomuudesta aiheutti pari ylimääräistä mutkaa. Nyt tunnelma on jo hiukan väsähtänyt reilun 400 kilometrin ajon jälkeen, mutta määränpää lähenee koko ajan. Huomenna edessä on vielä hiukan pidempi matka, mutta onpa ajoon käytettäviä tuntejakin enemmän.
Siitä Latvian liikennekulttuurista vielä pari sanaa. Aluksi hämmennystä aiheuttivat reilusti pientareen puolella ajelevat kuskit, mutta syy tälle selvisi pian: latvialainen käsitys ohituskelpoisesta paikasta poikkeaa radikaalisti länsimaisesta. Rekan ohi lähteminen mutkassa - ja risteyksen lähestyessä ja toisen auton vastaantullessa - ei ole latvialaiselle kuljettajalle missään määrin omituinen tempaus. Tällöin on todella varsin hyvä, että autot ajelevat ennemmin pientareella kuin keskiviivan vieressä. Kuljettajamme omaksui paikallisen kulttuurin kiitettävän nopeasti. Niin, ja Liettuassa ei voi tietää mikä on voimassa oleva nopeusrajoitus.
Muuten matka on sujunut rattoisasti hittilevyjä kuunnellessa ja lauleskellessa. Kuu paistaa nätisti ja auringonlaskukin oli kaunis, nyt maisemaa ei enää näe. Liettua on pimeällä kaunis, ja heinäsirkkojen kuorosiritys ihan oikeasti vaikuttavaa kuunneltavaa.

Edelliset kirjoitteli siis Timo eilisiltana. Sittemmin löysimme leirintäalueen keskeltä Kaunasin kaupunkia ja nukuimme teltoissa makoisat yöunet. Ylitimme juuri Puolan rajan ja pysähdyimme kun löysimme blogaustarkoitukseen sopivan verkkoyhteyden. Tänään olisi tarkoitus ajella Varsovasta vielä jokunen sata kilometriä eteenpäin. Evääksi hankimme Liettuasta jotain kummaa ja ruskeata virvoitusjuomaa joka maistuu siirapilta. Markus kuittaa.